Tekstikonsultaatio
Tuntuuko artikkelisi, blogitekstisi tai vuosikertomuksesi sekavalta tai tylsältä? Vai onko sinulla käsissäsi valmis opinnäytetyö tai romaani, joka kaipaa oikolukua?
Marjo voi perehtyä tekstiin ja antaa siitä palautetta joko pelkän oikoluvun näkökulmasta tai laajemmalla, toimittavalla otteella. Käsikirjoittamisen ja journalismin ohella Marjo on opiskellut yliopistossa myös Suomen kieltä, joten tarinan rakennuspalikoiden ohella myös oikeinkirjoitus on hallussa.
Tiitto Median Marjo Tiitto toimi kustannustoimittajana lasten ja nuorten fantasiaromaanissani. Ensimmäisessä vaiheessa sain häneltä erinomaisia vinkkejä ja kattavia perusteluita tarinan kehittämiseen. Hänen ehdotuksensa olivat tarkkaan mietittyjä ja selkeästi ja kannustavasti esitettyjä. Toisessa vaiheessa Marjo suoritti oikoluvun kirjalleni. Hänen tapansa korjata mutta samalla opettaa toistuviin kieliopillisiin virheisiin liittyviä sääntöjä oli poikkeuksellisen tehokas ja vaikuttava. Marjo Tiiton työskentely ylitti kaikki odotukseni. Suosittelenkin Tiitto Mediaa tarinakonsultoinnin ja kustannustoimittamisen yhteistyökumppanina.